Yritys

Osuuskunta Opetus ja ohjaus

Erityisosaamisemme kuuluu kielten, kulttuurien ja tietotekniikan piiriin. Kouluttamisen ohella olemme erikoistuneet opiskelijoiden ohjaukseen, josta meillä on niin ikään rautainen kokemus; maahanmuuttajien kohdalla tämä tarkoittaa opinto-, ura- ja työelämäohjausta.

Yliopistollisesta taustastamme johtuen olemme erityisosaajia varsinkin  (korkea)koulutettujen maahanmuuttajien koulutuksessa, mutta meillä on sen lisäksi runsaasti kokemusta myös monista muista kohderyhmistä. Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen rahoittamia hankkeita olemme toteuttaneet vuodesta 2000 yhteensä useita kymmeniä. Jokaisella meistä on työkokemusta yliopiston lisäksi myös vapaan sivistystyön oppilaitoksista. Olemme olleet mukana toteuttamassa myös useita EU:n tukemia, mm. digitaalisten taitojen opetukseen liittyviä kansainvälisiä hankkeita.

Meillä kaikilla on laaja-alainen pedagoginen pätevyys. Tunnemme hyvin opetusalan toimintakentän ja verkostoomme kuuluu monenlaisia toimijoita suurista oppilaitoksista pieniin yhdistyksiin.


HENKILÖKUNTA

IRENE WICHMANN
JOHANNA HEIMONEN
CECIL ISSAKAINEN

Irene Wichmann on koulutukseltaan filosofian tohtori ja on toiminut suomen kielen opettajana mm. kolmessa eri yliopistossa sekä monissa kansalaisopistoissa. Kokemusta myös pakolaisten opetuksesta. Hän on työskennellyt pitkään Helsingin yliopistossa ja kouluttanut useissa kymmenissä maahanmuuttajille suunnatuissa koulutuksissa. Irene on myös kehittänyt suomen ja unkarin kielen verkkokoulutuksia.

Johanna Heimonen on FM, suomen kielen opettaja ja projektiosaaja. Pitkä kokemus erilaisista koulutus- ja kehittämishankkeista Helsingin yliopistosta interkulttuurisiin teemoihin liittyen. Suomen kielen taitotasojen arviointi, kielen ja kulttuurin opettaminen sekä Suomeen muuttaneiden alkukartoitus ja eteenpäin ohjaaminen ovat osaamisen ytimessä. Verkkokoulutuksia ja digitaalista suomen kielen opetusta jo useiden vuosien ajan. 

Cecil Issakainen on koulutukseltaan rakennusinsinööri ja datanomi. Hänellä on yli kymmenen vuoden työkokemus Helsingin yliopistosta, jossa hän on ollut TVT-kouluttajana mm. yli 50:ssä maahanmuuttajille suunnatussa koulutushankkeessa sekä lisäksi useissa EU-rahoitteisissa seniorien tietotekniikkaprojekteissa. Kansainväliset hankkeet onnistuvat hyvin, sillä englanti on ollut aikanaan hänen koulukielensä.